Lastensuojelu

Lasten ja perheiden lakiasioihin erikoistunut lakitoimisto Uudellamaalla

Lastensuojelu

Toimimme apunasi lastensuojeluasioissa, kuten kiireellistä sijoitusta, huostaanottoa ja lapsen yhteydenpidon rajoittamista koskevissa asioissa.

Lastensuojelun tarkoitus

Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.

Kiireellinen sijoitus

Lapsi voidaan sijoittaa kiireellisesti, jos lapsi on välittömässä vaarassa. Lapsen kodin olosuhteiden tai puutteiden lapsen huolenpidossa saatetaan katsoa uhkaavan vakavasti vaarantavan lapsen terveyttä tai kehitystä. Tällainen tilanne voi olla käsillä, jos vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsesta esimerkiksi sairastumisen, onnettomuuden, päihteidenkäytön tai mielenterveydenhäiriön vuoksi. Myös lapsen itse voidaan katsoa vaarantavan vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään.

Kun lapsi sijoitetaan kiireellisesti, lapselle järjestetään sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lapsi joutuu pois kotoaan huoltajiensa luota, kun hyvinvointialueen määräämä ammatillisen kelpoisuuden omaava sosiaalityöntekijä tekee päätöksen lapsen sijoittamisesta sijaisperheeseen tai lastensuojeluyksikköön.

Kiireellinen sijoitus on voimassa yhdellä viranhaltijan tekemällä päätöksellä enintään 30 päivää, mutta jos 30 päivää ei ole riittävä aika lapsen huostaanoton tarpeen selvittämiseksi tai riittävien tukitoimien kartoittamiseksi, kiireellistä sijoitusta voidaan jatkaa uudella päätöksellä enintään 30 päivällä.

Huostaanotto

Huostaanotto tarkoittaa kiireellistä sijoitusta pidempiaikaista kodin ulkopuolista sijaishuoltoa. Huostaanotto on voimassa toistaiseksi.

Huostaanotto tehdään samoilla perusteilla kuin kiireellinen sijoituskin eli silloin, kun lapsen kodin olosuhteiden tai puutteiden lapsen huolenpidossa saatetaan katsoa uhkaavan vakavasti vaarantavan lapsen terveyttä tai kehitystä tai silloin kun lapsi itse vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään.

Huostaanoton myötä vastuu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta siirtyy viranomaisille ja lapselle järjestetään sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto sijaisperheessä tai lastensuojeluyksikössä. Kuten kiireellisen sijoituksen, myös huostaanoton tulee olla vasta viimesijainen keino, kun muut keinot eivät ole mahdollisia tai riittäviä. Huostaanoton tulee aina olla lapsen edun mukainen ratkaisu.

Yhteydenpidon rajoittaminen

Sijaishuoltoon määrätyn lapsen yhteydenpitoa lapselle läheisiin henkilöihin on mahdollista rajoittaa yhteydenpidon rajoittamisesta tehdyllä päätöksellä tilanteissa, joissa yhteydenpidosta syntyy erimielisyyttä. Yhteydenpitoa voidaan kuitenkin rajoittaa vain silloin, jos yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen ja rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä. Yhteydenpitoa voidaan rajoittaa silloin, kun yhteydenpidosta on vaaraa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle tai rajoittaminen on välttämätöntä vanhempien tai perheen muiden lasten turvallisuuden vuoksi.

Oikeudellinen apu lastensuojeluasioissa

Tällaiset päätökset myös tuntuvat usein hyvin epäoikeudenmukaisilta ja aina päätöksille ei ole olemassa lain mukaisia perusteita. Kiireellisen sijoituksen, huostaanoton ja yhteydenpidon laissa säädettyjen edellytysten täyttyminen on mahdollista saattaa hallintotuomioistuimen tutkittavaksi. Tuomioistuimessa käsiteltävissä lastensuojeluasioissa on hyvä turvautua lakimiehen asiantuntevaan oikeudelliseen apuun.

Miksi valita Lakitoimisto Advantum?

Meillä on yli vuosikymmenen kokemus perheiden lakiasioista. Erikoistumme perhe- ja perintöoikeuteen, lasten huoltoon, avioeroon, lastensuojeluun ja ulkomaalaisasioihin. Autamme asiakkaitamme pääkaupunkiseudulla ja koko Uudellamaalla.

Alkuneuvottelun yhteydessä kartoitamme tilanteesi perusteellisesti ja käymme läpi vaihtoehtoiset etenemistavat. Valitsemme yhdessä sinulle parhaan mahdollisen etenemistavan.

  • Läpinäkyvä hinnoittelu
  • Henkilökohtainen palvelu
  • Laaja asiantuntijaverkosto
  • Oikeusapu- ja vakuutusneuvonta
Sini Vaittinen

Sini Vaittinen

OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, kasvatustieteiden maisteri

Avustan asiakkaitamme pääasiassa perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa yli 10-vuoden kokemuksella. Hoidan myös rikosasioiden toimeksiantoja.

Perintöoikeudellisissa asioissa neuvon asiakkaitamme erilaisissa perhevarallisuusoikeudellisissa kysymyksissä, kuten perinnönjaossa, testamentin laadinnassa ja perintöverosuunnittelussa. Toimin myös käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä ja pesänjakajana.

Ota yhteyttä

Yhteystiedot

Toimipisteet

Porkkalankatu 13 C
00180 Helsinki

Aukioloajat

Ma-Pe: 8:00-17:00
La-Su: Suljettu

Lähetä viesti