Perintöverosuunnittelu

Perintöoikeuteen erikoistunut lakitoimisto Uudellamaalla

Perintöverosuunnittelu

Perintöveroon liittyviä asioita on järkevää suunnitella jo etukäteen. Tulevaan perintöveron määrään voi vaikuttaa esimerkiksi elinaikaisilla varallisuudensiirroilla tai testamenttaamalla omaisuutta.

Elinaikana annetuilla lahjoituksilla ja ennakkoperinnöillä on vaikutus perintöveroon. Omaisuutta voi myös myydä lahjanluonteisella kaupalla. Perintöveroon voi vaikuttaa myös esimerkiksi testamenttityypin, kuten hallintaoikeus- tai omistusoikeustestamentin valinnalla sekä sillä, kenelle ja kuinka monelle henkilölle omaisuutta määrää testamentilla.

Miksi valita Lakitoimisto Advantum?

Meillä on yli vuosikymmenen kokemus perheiden lakiasioista. Erikoistumme perhe- ja perintöoikeuteen, lasten huoltoon, avioeroon, lastensuojeluun ja ulkomaalaisasioihin. Autamme asiakkaitamme pääkaupunkiseudulla ja koko Uudellamaalla.

Alkuneuvottelun yhteydessä kartoitamme tilanteesi perusteellisesti ja käymme läpi vaihtoehtoiset etenemistavat. Valitsemme yhdessä sinulle parhaan mahdollisen etenemistavan.

  • Läpinäkyvä hinnoittelu
  • Henkilökohtainen palvelu
  • Laaja asiantuntijaverkosto
  • Oikeusapu- ja vakuutusneuvonta
Sini Vaittinen

Sini Vaittinen

OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, kasvatustieteiden maisteri

Avustan asiakkaitamme pääasiassa perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa yli 10-vuoden kokemuksella. Hoidan myös rikosasioiden toimeksiantoja.

Perintöoikeudellisissa asioissa neuvon asiakkaitamme erilaisissa perhevarallisuusoikeudellisissa kysymyksissä, kuten perinnönjaossa, testamentin laadinnassa ja perintöverosuunnittelussa. Toimin myös käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä ja pesänjakajana.

Ota yhteyttä

Yhteystiedot

Toimipisteet

Porkkalankatu 13 C
00180 Helsinki

Aukioloajat

Ma-Pe: 8:00-17:00
La-Su: Suljettu

Lähetä viesti